Sain Sly-paketissa ohjeen myös tähän kakkuun:

Kupidon sitruunakakku:

3 munaa

1 dl sokeria

½ dl perunajauhoja

1 dl vehnäjauhoja

0,3 tl leivinjauhetta

 

kostutus:

1 limetin mehu

1 dl vettä

sokeria

 

sitruunakiisseli:

2 dl vettä

3 rkl maizenaa

1 dl sokeria

1 sitruunan mehu ja raastettu kuori

2 keltuaista

 

täyte ja kuorrutus:

4 dl vispikermaa

sitruunakiisseli

 

pinnalle ja vuoan leivitykseen:

kookoshiutaleita

 

Valmista kakkupohja tarjoamista edeltävänä päivänä. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Voitele ja leivitä kookoshiutaleilla halkaisijaltaan 15 cm vuoka. Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet ja siivilöi ne taikinaan varovasti sekoittaen. Paista noin 25 minuuttia.

Valmista sitruunakiisseli. Mittaa aineet kattilaan keltuaisia lukuunottamatta. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos sakenee. Lisää keltuaiset ja anna jäähtyä.

Kokoa kakku seuraavana päivänä. Kostuta limevedellä ja täytä kermavaahtositruunakiisseliseoksella. Kuorruta em. seoksella ja ripottele pinnalle kookoshiutaleita.

 

Vien kakun huomenna työkavereille koemaisteluun, joten tein sen kaksinkertaisena. Hieman muokkasin ohjetta -kostutin kakun sitruunalimsalla ja laitoin väliin extrana mansikkaviipaleita. Pinnalle ripottelin lumihiutaleita ja nomppiksia.