Punaniskan burgereiden päälle syötiin mustikkapiirakkaa amerikkalaiseen tapaan:

P8311027-normal.jpg

 

Blueberry pie (halk. 20 cm vuokaan):

pohja:

6 dl vehnäjauhoja

½ tl suolaa

175 g voita

3-4 rkl kylmää vettä

 

täyte:

1 dl sokeria

½ dl maissitärkkelystä (pakastemustikoille reilummin)

(1 rkl sitruunamehua)

(1 tl raastettua sitruunan kuorta)

7 dl mustikoita

 

Tee ensin pohja. Sekoita jauhot ja suola. Kuutioi kylmä voi ja hiero se jauhoihin, kunnes seos on ryynimäistä. Lisää 3 rkl vettä yksi kerrallaan ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Lisää neljäs lusikallinen vettä tarvittaessa. Kääri taikina kelmuun ja laita tunniksi viileään.

Sekoita täyteainekset kulhossa.

Jaa taikina kahtia ja kauli toinen puoli pyöreäksi levyksi. Painele levy voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille, leikkaa ylimääräinen taikina pois. Kaada mustikkaseos taikinan päälle ja kauli lopputaikina kanneksi piirakalle. Nipistä taikinalevyjen reunat tiiviisti yhteen ja tee kanteen kolme viiltoa. Paista 175 asteessa vajaa tunti kunnes täyte kuplii voimakkaasti ja pinta on saanut hieman väriä. Täytteen tulisi pysyä kannen alla ja kuplia vain viilloista, minulla kyllä porsi saumasta...

Tarjoa piirakka jäähtyneenä.

 

P8311026-normal.jpg

Mustikan ja sitruunan yhdistelmä toimi hyvin, kun piirakka oli vielä haaleaa. Lapset ei kyllä olleet samaa mieltä, eivät tykkää sitruunan mausta leivonnassa. Ja kylmässä piirakassa sitruuna maistui ihan liikaa. Ensi kerralla jätän sen pois.